Yön pikkutunteina alkaa monesti hieman hiukoa. Vieraille onkin hyvä tarjota iltapalaa, jonka ehdotelmalistan voitte ladata alta. Otamme mielellämme myös toiveitanne vastaan.
Aikataulurunkoa on hyvä hahmotella ennakkoon, jotta palvelu on mahdollisimman mutkatonta.
Tarkastele tai tulosta aikataulusuunnitelma pdf. -muodossa
Lataa muokattava aikataulusuunnitelma Word -muotoisena tästä
Olemme laatineet Kalliosalista excel -pohjaisen pöytäkartan, jossa kukin ruutu vastaa yhtä vierasta. Istumajärjestystä on hyvä suunnitella siinä vaiheessa, kun kaikkiin kutsuihin on saatu vastaus
Lataa Kalliosalin pöytäkartta pdf-muotoisena tästä
Alta löydät listauksen talon koristeista, jotka kuuluvat hääpaketin hintaan veloituksetta. Koristeet tulee varata hääjuhlaansa viimeistään kaksi viikkoa ennen juhlia. Huomiothan, että kaikki koristeet eivät käy kaikkiin tiloihin.
Pöytiin
Kattoon | pöytien päälle
Lasiset maljakot
Hääpari voi tuoda kukat omasta takaa, näistä sovitaan aina etukäteen.
Pöytänumerot
Valkoiset pöytänumerot 1-6
Istumapaikkajärjestys
Puukiekot ohjelma- ja nimilapuille
Karkkibuffet astiasto
Vuokra 50e (sisältää pelkän asiaston)
Kankaiset lautasliinat
Dunin valkoiset kertakäyttöiset kaitaliinat
Alta löydät Savutuvan Apajan palveluista, kuten booleista ja juomista sekä yhteistyökumppaneidemme palveluista lisätietoa.
Juhlapaketin hinta määräytyy vierasmäärän mukaisesti. Sesonkiaikana kesä-elokuun lauantaina pidämme 6000e myyntitakuuta hääjuhlille.
Sesongin ulkopuolella häiden myyntitakuu on 2000e.
Jatkojuhlissa Halkoproomuilla on vuokran lisäksi myyntitakuu 1000e.
Myyntitakuu koostuu hääparin loppulaskun summasta sekä vieraiden käyttämästä rahasta.
Hääpaketin hintaan kuuluu ranskalainen Veuve Alban Sparkling Brut – kuohuviini, jonka voi halutessaan vaihtaa tasokkaampaan vaihtoehtoon.
Perlage Canah Brut Prosecco Superiore, Italia + 3 e | hlö
Hieman tasokkaampi luomukuohuva, maussa vihreää omenaa ja hedelmäisyyttä. Sopii paitsi juhlamaljaksi, myös kalaruuille kuten Keurusselän kuhalle. Rypäleet: Glera 100%
Champagne Cuvee Dangin Fays, Ranska +5,5 e | hlö
Tyylikäs samppanja tärkeimpiin juhlahetkiin. Väriltään vaalean kirkkaankeltainen. Tuoksu hieman kehittynyt, sitruunaisen raikas ja tuore, mausteena yrttejä ja trooppista hedelmää. Maku raikas, mineraalinen ja hieman sitruunainen, mukana yrttejä ja pyöreää kypsää hedelmää, miellyttävän täyteläinen mousse, maukas ja pitkä jälkimaku. Tässä samppanjassa hallitsee alueelle ominaiset Pinot noirin pyöreät ja täyteläiset aromit. Sopii leikkeleille, kylmille kala- ja äyriäisruuille sekä juustoille. Rypäleet: Pinot noir 80 %, Pinot Meunier 10 % ja Chardonnay 10 %. Dosage 9 g/l.
Tavernello Organico Pinot Grigio 34 e | plo
Maku on kuiva ja hapokas, joka johtaa pitkään, mineraaliseen lopputulokseen.
Muga Blanco 44 e | pullo
Kirkas, hennon keltainen väri. Tuoksussa voimakasta kukkaisuutta, tuoretta hedelmää, hienostunutta tammisuutta taustalla. Suussa viini on erittäin raikas ja miellyttävä, hedelmäisyyden myötä myös erittäin suuntäyttävä. Hienoinen bitterisyys ja mausteisuus loppumaussa täydentävät tasapainoista makupalettia. 3 kk kypsytys tammitynnyrissä.
Franz Hahn Riesling 46 e | plo
Puolikuiva, raikas ja hapokas. Raikkaan hedelmäinen ja tasapainoinen.
Žorž Rebula 54 e | plo
Väriltään kultaisen oranssi. Maussa kypsiä hedelmiä, paahteisuutta ja jopa hieman savuisuutta. Tammitynnyrikypsytys tuo makuun tuhtia tammisuutta. Tätä viiniä löydät Suomessa vain Savutuvan Apajalta!
Tavernello Organico Sangiovese 34 e | pullo
Monipuolinen ja ruokaystävällinen viini. Tuoksussa karhunvatukkaa ja kirsikkaa.
Biftu Roble 41 e | plo
Väriltään tummanpunainen, tuoksussa mausteisuutta, balsamicoa, yrttejä, luumua ja mineraalisuutta. Maku pehmeän ja täyteläisen mausteinen ja marjainen. Maukas viini yhdistettäväksi mausteiselle ja grillatulle lihalle
Bardolino DOC Monte del Frá 43 e | plo
Väriltään rubiininpunainen. Tuoksu miellyttävän marjainen, kirsikkaa, mansikkaa, vadelmaa ja punaherukkaa. Maku reilun keskitäyteläinen, sopivasti hapokas ja pyöreätanniininen, marjainen ja hieman mausteinen. Viini sopii erinomaisesti leikkeleille, vaalealle lihalle ja kevyille kalaruuille.
Klosterneuburg Pinot Noir 52 e | plo
Keskitäyteläinen, keskitanniininen, kirsikkainen, savuinen, pippurinen. Varsin aromikkaasta mausta löytyy hapokasta tummaa marjaisuutta, erityisesti karhunvatukkaa sekä pitkä mausteinen jälkimaku.
Maxime Trijol VS 8,5 e | 4cl
Maxime Trijol VSOP 9,5 e | 4cl
Maxime Trijol XO 15 e | 4cl
Mesimarjalikööri 8 e | 4cl
Lakkalikööri 8 e | 4cl
Kermalikööri 8 e | 4cl
Sandels 7,0 e | 0,33l
Siideri 7,5 e | 0,33l
Lonkero 7,5 e | 0,33l
Pepsi, Jaffa, Novelle 5 e | 0,5l
Meiltä myös toiveidenne mukaisia drinkkilippuja. Laskutamme käytettyjen lippujen mukaisesti.
Alkoholillinen booli 190 e | malja (n. 10l)
(n. 3,8 e | hlö)
Alkoholiton booli 90 e | malja (n. 10l)
(n. 1,8 e | hlö)
Yhdestä maljasta riittää n. 50 hengelle
Voitte valita toiveidenne makuista boolia. Valikoimastamme löytyy kesäisen raikkaita tai muun sesongin mukaisia booleja kirpasakkana, marjaisena tai hedelmäisenä.
Apajalla itsetehdyt wilhelmiinan keksit
Suussa sulavat suklaaneliöt
Maustekakut
Pullat
Muita vaihtoehtoja
Huom! Valkosuklaata sisältävät jälkiruoat eivät ole laktoosittomia.
Tarjoaa ammattitaitoista ja luovaa musiikkipalvelua. Oli kyseessä sitten häät, yritysjuhlat, opiskelijabileet, syntymäpäivät, polttarit, karonkka, lastenjuhlat tai mitä tahansa, Kruuvaus hoitaa sen tyylikkäästi alusta loppuun järkkymättömällä ammattitaidolla.
The Ultimate Disco Machine Dollby soittaa halutuimmat discopläjäykset 1970-luvun kulta-ajalta tähän päivään. Dollby ottaa haltuunsa tapahtuman kuin tapahtuman tinkimättömällä asenteella ja taianomaisella ammattitaidolla. Lanteenheiluttamisen ammattilaiset ovat kotonaan niin suurilla kuin myös pienemmillä estraadeilla. Glitterit heiluen nämä discobiitin ammattilaiset viihdyttävät Sinua, ystäviäsi ja asiakkaitasi ja tiedätkin kehen ottaa yhteyttä, jos kinkerisi ovat sinulle kullan kalliit.
Twister on monipuolinen livebändi, jonka kotipaikka on Keski-Suomi ja Jyväskylä. Twister tarjoilee hyvää menoa ja musiikkielämyksiä ympäri maata. Missä ikinä mennäänkään, viisihenkinen Twister pyöräyttää bileet käyntiin, menohenkselit kaakkoon ja tanssikumpparit kallelleen. Hurjat solistisuoritukset, timanttiset köörit ja sielukas saksofoninsoitto uppoavat kaikenlaisille yleisöille. Tyylitietoinen ja nuorekkaan energinen Twister takaa ammattitaidollaan oikean meiningin tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Bändi keikkailee myös akustisesti ja mukana matkaa myös äänentoisto ja valoshow!
Jenna Bågeberg ja Mikael Konttinen ovat musiikin ammattilaisia ja hyviä ystäviä. Esiintymisissä korostuvat erityisesti ammattitaito, heittäytyminen ja monipuolisuus. Illan musiikillinen anti pyritään tarjoilemaan asiakkaan toiveiden mukaan, Jennan ja Mikaelin duettojakaan unohtamatta. Tarvitsitpa musiikkia häihin, syntymäpäiville, pikkujouluihin, yritystilaisuuksiin jne. on tämä kaksikko oiva valinta! Ohjelmisto räätälöidään tarpeiden mukaan aina jatseista pophitteihin ja monipuolisesti siltä väliltä.
Bilebändi Rubiinin kuutio on viisihenkinen ammattimuusikoista koostuva bilebändi Keski-Suomesta. Olemme keikkailleet monilla hää-, yritys- ja yksityiskeikoilla ympäri Suomen jo vuodesta 2017 lähtien. Ohjelmistoomme kuuluu vanhempaa tanssimusiikkia, suomirockia ja -poppia, hempeitä balladeja niin Suomesta kuin ulkomailtakin sekä listahittejä 60-luvusta tähän päivään. Eli kaikkea Brita Koivusen ja Antti Tuiskun väliltä! Käytämme laskutukseen laskutuspalvelua ja tuomme paikalle myös äänentoistolaitteet ja valot. Settilista suunnitellaan aina asiakkaan toiveiden mukaisesti ja biisitoiveita saa myös esittää. Meiltä onnistuu myös pienemmät duo- ja triokokoonpanot. Tehdään juhliisi yhdessä ikimuistoinen musiikkielämys!
Sonic Poetry on perustettu vuonna 2013 ja esiintymiskokemusta Olgalla on eri tapahtumista (mm. Kasvu Openin päätöstilaisuus, Salo Irish Festival, Ulvilan Keskiaikamarkkinat). Kantelekilpailussa Olgalle tuli 3. sija pariin otteeseen (yksin Keski-Suomen kanteleella ja osana hänen perustamaa Mielen Maisemat- yhtyettä), Konsta Jylhä- kilpailussa Sonic Poetry on ollut semifinaalissa (kilpailun 2018 teemana oli muinaissuomalaisuus) ja vuonna 2019 Sonic Poetry on saanut Äänekosken kulttuuripalkinnon. Soittimet ovat piano, kantele, harppu, viulu/alttoviulu. Ohjelmaa löytyy kirkkomusiikista suomipoppiin.
Ohjelmatoimisto Rocktalo tarjoaa laadukasta, järkevästi hinnoiteltua ja vaikuttavaa elävää musiikkia, joko yksittäisinä keikkoina tai suurempina kokonaisuuksina.
Teen keikkoja erilaisiin tilaisuuksiin niin yksin sellolla soittaen kuin myös isompien kokoonpanojen kanssa. Onnistuvat kokoonpanot ovat muun muassa seuraavat ja aina voit esittää toiveita:
Ammattitaitoista hääkuvausta jo yli 10 vuoden ajan. @artotapiophoto
Taltioin kuviini kaikki ne ihanat tunteet mitä hääpäivään kuuluu: jännitystä, iloa, naurua ja rakkautta. Kuvaan kaiken läheltä siten, että kuvia katsomalla pääsee takaisin kokemaan aitiopaikalta ne pienet ja suuret hetket mitä juhlapäivä pitää sisällään. Luonnonvalo on suosikkini, koska sitä hyödyntämällä päivän tunnelma saadaan ikuistettua kuviin parhaalla mahdollisella tavalla. @valokuvaajavillekotimaki
Taavi on dokumentaarinen tapahtumakuvaaja Jyväskylästä ja tehnyt valokuvausta vuodesta 2011 lähtien. Ihmisiä ja juhlia valokuvatessa Taaville on tärkeää, että asiakkaalle ei pelkästään jää hyvä fiilis kuvista vaan asiakaspalvelukokemuksenakin kuvaus olisi mukava elämys mistä jää iloiset ikuiset muistot.
Hääkiintiöt eivät ole automaattisesti voimassa vaan yhteydenottojen mukaisesti, jotka ovat tehty suoraan hotelleihin.
Finlandia hotelli Alba
Hotelli Alba on yksityinen kolmen tähden hotelli Jyväskylässä. Tarjoamme edullista majoitusta, herkullista ruokaa ja mutkatonta palvelua. Huoneista on kauniit näkymät Jyväsjärvelle tai Jyväskylän yliopiston Mattilanniemen kampusalueelle.
Hää- ja juhlamajoitus viikonloppuisin, alkaen:
Kaikki majoitushinnat sisältävät runsaan aamiaisen noutopöydästä, maksuttoman parkkipaikan, WiFin ja saunomismahdollisuuden.
Kaikki varaukset suoraan hotelliin: Varaustunnus ”Savutuvan Apaja”. Juhlavieraille ja isommille kokouksille mahdollista tehdä kiintiö.
Hotelli Verso
Hotelli Verso elää keskellä kaupunkikulttuuria, ihmisvirtojen äärellä. Me olemme vaalimassa elämää rikastuttavia kokemuksia, spontaaneja kohtaamisia, ohikiitäviä hetkiä. Olemme yksilöllinen ja vapaa kokeilemaan jotain uutta. Me haluamme tarjota sinulle urbaaneja nautintoja, itse tehtyjä leivoksia ja café lattea, tuoreita makuja lähituottajilta, virkistäviä tapahtumia sekä tietysti hyviä yöunia.
Majoituskiintiöt häävieraille hotelli Versosta
Huomioittehan, että tarjoushinnat eivät ole voimassa tapahtuma-aikoina ja hinnat saattavat vaihdella varaustilanteen mukaan.
Varaukset suoraan hotelliin sähköpostitse myynti@yopuuyhtio.fi tai puhelimitse 014 – 333 911. Samalla tulee mainita, että hääjuhla on Apajalla.
(Hääkiintiö tehdään hääparin tulevalla yhteisellä sukunimellä tai vaikka hääparien etunimillä ja vieraat tekevät itse varauksensa halutulla tunnuksella ja sovitulla hinnalla viimeistään kuukautta ennen juhlapäivää. Suosittelemme, että hääpari jo valmiiksi miettii kuinka monesta huoneesta majoitustarjouksessa olisi kysymys ja mahdollisesti hääparin toivoma kiintiötunnus (yleensä hääparin etunimet esim. ”Matti & Maija” tai vaikka tuleva yhteinen sukunimi ”Virtaset”).
Hääpareille tarjoamme seuraavat edut, mikäli hääpari majoittaa häävieraansa Hotelli Versoon:
Minna bakes Juhlapalvelusta saat amerikkalaiset cupcaket, korkeat ja näyttävät kakut, macaronit sekä muut herkut kauniiseen juhlapöytään. Kaikki tuotteet on valmistetaan laadukkaista raaka-aineista käsityönä Vaajakosken leipomossa.
Valmistaa kahvila-konditorian runsaat leivonnaiset alusta asti käsityönä laadukkaista raaka-aineista. Resepteissä on käytetty reilulla kädellä luovuutta ja niitä on hiottu pitkään ja huolella, jotta ne maistuisivat – paremmilta kuin koskaan!
Suunnitellaan teille ikimuistoinen hääpäivä. Mikäli koet, että haluat varata lisäaikaa koristeluun, lisätapaamisia yksityiskohtien hiomiseen tai haluat vaikka suunnitella menun vain teidän juhlia varten, varaa tapaaminen Apajalle.
Lisätapaaminen 50 e | tunti
Kukat & vuokrakalusteet
Kukkakauppa Ruusupuu
Kaksikymmentävuotias Ruusupuu palvelee asiakkaitaan Jyväskylän keskustan laidalla.
Kukkahuone Helmi
Helmi sitoo kauniit ja ainutlaatuiset hääkukat morsiusparin toiveita kuunnellen. Suunnittelemme häätilaisuuden kukat yhdessä hääparin kanssa, jotta lopputulos on varmasti toiveiden mukainen.
Sadun Kukka
Sadun kukka tarjoaa floristisen alan palveluita: kukkasidontatöitä ja juhlakoristeluita.
Sonic Systems Oy
Näyttävät valaistukset teidän juhliinne
Peura Markku
0505989057, Äänekoski
Avo Cadillac (v.-53)
Scoda Octavia (pieni auto)
Ford Fordor Deluxe jenkki
Mersu (v. -64, neliovinen)
Packard limousine
Hinnat alkaen 250 e
Salonen Jouni
0400233093, Jyväskylä
Ainakin 7 keräilyautoa.
Hinnat alkaen 300e
Savutuvan Apajalla saunotte hirsirakenteisissa saunoissa ympäri vuoden. Tervetuloa lempeisiin löylyihin Päijänteen järvimaisemiin.
Torpan Saunat
Lankomiehen Torpan pihaportit kätkevät sisäänsä ainutlaatuisen tunnelman.
Torpan saunat ulkoporealtaineen 700 e | 2 tuntia, niin että juhlat jatkuvat samaan aikaan muissa tiloissa.
Torpan saunat ulkoporealtaineen 500 e | 2 tuntia, niin että juhlat siirtyvät kokonaan Torpan saunojen alueelle.
Ylläolevat hinnat ovat voimassa klo 18:00-00:00 väliselle ajalle ja puolen yön jälkeen veloitamme jatkoajan veloituksen 300e.