Venetsialaiset – syksyn odotetuimmat yritysjuhlat

Yllättikö kesälomat tänäkin vuonna ja yrityksen kesäjuhlat jäivät jälleen pitämättä? Toisaalta kohta jo pikkujoulukausi kolkuttelee ovella, mutta siihenkin on vielä kuukausia aikaa. Pitäisikö kuitenkin tänä vuonna satsata syys-lokakuun pimenevissä illoissa järjestettävään venetsialaisteemaisiin yritysjuhliin?

Vastauksemme on ehdottomasti kyllä!

Venetsialaiset – syksyn odotetuimmat yritysjuhlat

Perinteisesti venetsialaisia juhlitaan elokuun viimeisenä viikonloppuna ja tapahtuma tunnetaankin enemmän valon ja tulen juhlana, joka päättää veneily- ja mökkikautta. Onneksi Suomessa voimme vielä levollisin mielin jatkaa venetsialaisteemaisten yritysjuhlien järjestämistä syys-lokakuussakin, sillä harvoin järvet ovat vielä tällöin jäässä, ja mikäs onkaan mukavampaa kuin mökillä takkatulen ääressä lämmittely keskellä pimeneviä syysiltoja.

Kokoa kuitenkin henkilöstönne mukaan tähän syksyn odotetuimpaan yritysjuhlaan.

Nappaa vinkit onnistuneen juhlan järjestämiseen!

Ruoka- ja juomatarjoilut

Syksyn odotetuimpaan juhlaan kootaan aina satokauden parhaimmat herkut. Sadonkorjuun juurekset taipuvat lämpimistä lisukkeista monipuolisiin salaatteihin sekä pitkään haudutettuihin patoihin. Venetsialaiset kruunaa paikallinen Pohjosahon palvattu porsas, joka tuodaan näyttävästi puoliksi himmennettyyn saliin vaikuttavan musiikin saattelemana. Possun liekitys tehdään aina vieraidemme silmien alla ja näin saamme tulen osaksi illallista. Toinen erittäin suosittu menu, jota venetsialaisissa tarjoilemme, on klassikkomenumme Savutuvan pöytä. Apajalla savustamme itse aidolla tulella, ulkoilmassa. Savustuksessa käytämme puruna pääsääntöisesti leppää, joka on tunnettu sen antamasta lempeästä mausta.

Juhlan juomapuoleen suosittelemme tuhteja syksyisiä makuja, kuten puolukkapohjaisia cocktaileja ja Apajalla itsetehtyä kombuchaa. Ruokaviineissä saa olla täyteläisyyttä ja pehmeitä makuja, kun taas saunalle varaisimme raikkaita paikallisten pienpanimoiden herkkuja.

Tutustu ruoka- ja juomavalikoimaan täältä

Saunatilat

Savutuvan Apajan lempeät löylyt takaavat lämpöisän aloituksen tai loppuillan huipennuksen juhlillenne. Kolean, mutta raikkaan syyspäivän lämmittäjäksi saunatilamme ovat varattavissa teille sopivimpaan aikaan. Usein kuitenkin isommissa yritysjuhlissa iltaa viihdyttää livemusiikki tai muu yhteinen ohjelma, jonka vuoksi suosittelemme aloittamaan päivän saunan lauteilta. Tästä on luontevaa siirtyä ruoan ja ohjelman pariin.

Koska venetsialaiset ovat veden, valon ja tulen juhla, on ihana viettää yhdessä aikaa veden äärellä Savottasaunan takkatuvan lämmössä tai Torpan sauna-alueen valonauhojen koristaessa terassialuetta.

Tutustu saunatiloihin täältä

Ohjelma

Venetsialaisten ohjelmaan kuuluu tietenkin livemusiikkia ja tanssia. Illan pimentyessä suosittelemme ehdottomasti livemusiikin lisäksi tuli- tai valoshowesitystä, jossa päästään jo virittäytymään tunnelmaan. Tulen voima voi kiehtoa katsojaansa useammankin tunnin verran ja täten show rakennetaan aina tapahtumakohtaisesti. Tulishown teema voi olla mahtipontista, juhlavaa ja jopa hauskaakin. Hienon shown jälkeen on hyvä jatkaa joko ruokapöydän kautta tai suoraan tanssilattialle, livebändin hurmokseen.

Suositeltu aikataulu iltaan:

17:00 Saapuminen ja syksyiset cocktailit
17:15 Rantasaunat lämpimänä
19:30 Siirtyminen päärakennukselle illallisen ääreen

  • Matkalla tulishow

20:00 Possujuhla alkaa
22:00 Bändi aloittaa
23:30 Valomerkki
00:00 Tilaisuus päättyy

Koristelu

Syksyn juhlat koristellaan aina aitoa tulta ja valoja käyttäen. Lyhtykujat saunalta päärakennukselle, valonauhat ja pienet yksityiskohdat juhlasalissa sekä saunan terassialueella sekä aitan pieluksien alta roikkuvat lasiset tuikkupallot luovat venetsialaistunnelmaa pitkin iltaa. Apajan toimesta tykkäämme koristella ja auttaa teemanmukaisissa järjestelyissä ja harvoin otamme tästä lisämaksua erikseen. Varsinkin jos koristeet löytyvät meiltä varastosta.

Lisäksi illallistilaa ja pitopöytää koristaa luonnon omat antimet, kuten varvut ja syksyn omenat.

 

Karto täytti täydet 50 vuotta juhlien siellä Savutuvan Apajalla. Juhlat onnistuivat lopulta korona-ajan rajoitusten jälkeen 11.11.2021. Koko porukka kartolaisia kuin kutsuvieraitakin nautti todella tunnelmasta ja ohjelma- ja ruokatarjoilusta. Isot kiitokset vielä teille kaikille hyvin onnistuneista juhlista! Paljon saimme kehuja ruoasta, ohjelmasta ja tunnelmallisesta paikasta 😊

– Kalevi & Karton juhlatiimi

Lue lisää Savutuvan Apajan referensseistä

Pyydä tarjous