Keski-Suomen kaunein juhlatila - Juhlat, tilaisuudet ja tapahtumat Päijänteen rannalla

Vieraita on saapumassa kauempaa pohjoisesta, muutamia Keski-Suomesta ja suurin osa pääkaupunkiseudulta. Lisäksi useampi vieraista on saapumassa ulkomailta. Mikä olisikaan parempi kohtaamispaikka, kuin keskeinen Jyväskylä? Jyväskylään on lyhyt matka joka puolelta, sillä se on saavutettavissa omilla autoilla, lentokoneella sekä junalla tai linja-autolla.

Varaa Keski-Suomen kaunein juhlatila sinun tarpeillesi ja nauti sen helposta saavutettavuudesta sekä ainutlaatuisesta ja monipuolisesta miljööstä.

Kun vieraat ovat saatu turvallisesti Jyväskylään, niin suosittelemme aloittamaan jo tapahtuman tai juhlan suunnittelun saapumisesta Apajalle. Savutuvan Apaja sijaitsee luonnonkauniissa luonnonsuojellussa Haapasaaressa, vain 15 minuutin ajomatkan päässä Jyväskylästä ja vesiteitse vain neljän kilometrin laivamatkan päässä Jyväskylän satamasta.

Risteillen saapuminen Apajalle on jo ikimuistoinen elämys vieraillenne.

Juhlatilan saavutettavuus kesäaikaan

Nauti Savutuvan Apajan miljööstä jo järveltä käsin. Savutuvan Apaja sijaitsee käsittämättömän upealla paikalla, sillä kesäaikaan juhlapaikalta käsin voi nauttia niin auringonnoususta, suorasta paahteesta sekä ilta-auringon viimeisistä säteistä. Saapuminen risteillen Apajalle tarjoaa ainutlaatuisen ja unohtumattoman kokemuksen vieraillenne. Yhdistä laivamatkaan pidempi sisävesiristeily Päijänteellä tai saavu suoraan Jyväskylän satamasta Apajan laivalaituriin. Pienemmillä paateilla on mahdollisuus myös kulkea suoraan Hotelli Alban laiturilta Apajalle ja takaisin. Suosittelemme tätä niin yritys- kuin häävieraillemmekin.

Yhteistyölaivat

Päijänne-Risteilyt Hilden

Hildein tilausristeilyt hoitavat s/s Suomi tai m/s Suomen Suvi -laivat. Molemmissa laivoissa on kapasiteettia jopa 175 hengen kuljettamiseen. Päijänne-Risteilyt Hildenillä on erittäin mukava ja palvelualtis henkilökunta, jotka ovat tukenanne risteilyn ajan. Etukäteen sovitusti laivoilta löytyy ravintolapalvelut.

Suosittelemme varaamaan risteilyn ajaksi lasilliset kuohuvaa ja livemusiikkia, sillä mikä olisikaan näyttävämpi aloitus teidän juhlallenne.

M/s Merimeininki

Pienemmän porukan kuljetukseen parhaiten soveltuu M/s Meininki, jonka kyytiin mahtuu maksimissaan 28 henkeä. Meiningiltä löytyy iloinen ja palvelualtis henkilökunta sekä halutessaan myös ruokailua ennen perille saapumista. Huomioittehan, että kyseisellä laivalla ei ole anniskeluoikeutta, joten kylmälaukut kannattaa pakata ennen lähtöä. Merimeininki pystyy rantautumaan myös yhteistyöhotellimme Alban laituriin, jolloin kuljetus onnistuu hotellin laiturilta suoraan Apajan laiturille.

Useimmiten paluumatkat operoivat tilausajolinja-autot.

Näyttävästi paikalle

Matka Mäkelän erikoisuutena ovat myös museobussit, joista tällä hetkellä on ajossa 13-paikkainen Mercedes vm.62 ja kevään aikana valmistuva 30-paikkainen Mercedes vm.70.

Nämä bussit ovat suosittuja hääkuljetuksiin, eläkkeelle siirtymisjuhliin sekä muihin teemajuhliin.

Museobussin kuljettaja pukeutuu aina ajanmukaisen hengen mukaisesti sarkapukuun, joka oli kuljettajan univormu 60–70-luvuilla.

Juhlatilan saavutettavuus talviaikaan

Savutuvan Apajalle on helppo saapua tilausajolla pidemmästä tai lyhyemmästä matkaa tai miksei vaikkapa omalla autollakin. Apajan pihapiirissä on runsaasti ilmaista parkkitilaa sekä tilaa linja-autoilla saapumiseen.

Yhteistyö tilausajokuljetukset

Matka Mäkelä

Matka Mäkelällä on tällä hetkellä tarjolla 3kpl 16–20-paikkaisia VIP-pikkubusseja, useampia isoja busseja eri kokoluokissa 45-paikkaisesta aina 68-paikkaiseen bussiin.
Lisäksi heillä on myös 34-paikkainen tilausajobussi pienten ja suurien bussien väliin.

Kaikki heidän tilausajobussinsa ovat vähäpäästöisiä joko EURO 5 tai EURO 6 päästöluokan omaavia huippuvarusteltuja turistibusseja.

Matka Mäkelä saa omalla kalustollaan suuretkin ryhmät liikkumaan kerralla, jopa 450hlöä yhtä aikaa.

Heidän kuljettajansa ovat koulutettuja tilausajoammattilaisia, jotka toimivat yrityksenarvojen mukaisesti arvostaen asiakasta ja työtehtäväänsä.

Kaikki kuljettajat pukeutuvat yrityksen edustuspukuun aina työtehtävässään.

Jyväskylän Liikenne ajaa tilausajoa vihreiden matalalattia-autojen lisäksi myös tilausajokalustolla. Heillä myös vieraat otetaan vastaan hymyssä suin ammattitaitoisten ja mukavien kuljettajien kera. Jyväskylän Liikenteen vihreisiin matalalattia-autoihin mahtuu maksimissaan 50 henkeä ja tilausajokalustossa löytyy linja-autoja myös 60 hengen kuljetuksiin.

 

”Kiitos Savutuvan Apajalle upeasta illasta 28.8.2019.

Sadan hengen iltatilaisuutemme sujui kaikin puolin täydellisesti ja pieniä yksityiskohtia myöten ennakko-odotuksemme ylittäen! Tilaisuuden etukäteisjärjestelyt sujuivat mutkitta poikkeuksellisen ystävällisen, asiantuntevan ja oma-aloitteisen henkilökunnan kanssa. Yksityiskohdat hiottiin yhdessä kuntoon joustavasti ja asiakkaan toiveet huomioiden. Illan aikana ei tarvinnut kantaa huolta tilaisuuden kulusta ja sain tilaisuuden järjestäjänä itsekin rentoutua ja nautiskella Savutuvan Pöydän herkuista. Vieraammekin olivat mykistyneitä upeista puitteista ja maistuvasta ruuasta. Erityiskiitos henkilökunnalle avusta tilausajojen järjestämisessä sekä jopa linja-autojen ajoaikataulujen ja reittien suunnittelussa. Järjestämme aivan varmasti jatkossakin tilaisuuksia Savutuvan Apajalla!”

Laura K., Keski-Suomen liitto

Lue lisää Savutuvan Apajan referensseistä

Pyydä tarjous juhlista